Näytetään tekstit, joissa on tunniste ajantappo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ajantappo. Näytä kaikki tekstit

torstai 13. kesäkuuta 2013

mökkielämää



Alkuun pieni varoituksen sana: mystisistä ja meille selittämättömistä 
syistä suurin osa Marian hiuksista puuttuu.
 


  Uskokaa tai olkaa uskomatta mutta olemme täällä taas! Päätimme rikkoa
Näsinneulaakin pidemmän blogihiljaisuuden. Joten tässä sitä ollaan, pähkinän-
kuoressa. Eilen tehtiin ex tempore päiväreissu Marian mökille. Vietettiin
hauska päivä selviytyen luonnon armoilla. Tässä kuvasatoa selviytymiskamppailusta.



Elämän pelastaa nostalgiset kysymys & vastaus -kortit
 

vedenhakureissu



me merihädässä järvellä

Ligrettoon keskittyminen



Ratkiriemukasta mökkikesää
ME
ps. Empun lähtöön 38 päivää, jaiks!

maanantai 8. huhtikuuta 2013

mainstream kakat iskee

There can be miracles - täällä me taas! Ajattelimme,
että voisimme kertoa viime aikojen elämäntapahtumista
kuvien avulla, koska yksi kuva kertoo enemmän kuin
tuhat sanaa. Vaikka Emppu huikeassa videopostauksessamme
 uhosi, ettei tule saamaan iphonea, niin kuitenkin kuin taikaiskusta
sellainen on ilmestynyt keskuuteemme. Tässä siis vähän iphone 
kuvasatoa!

1. matkalla kuvaamaan elokuvatyöprojektia 2. nätit tytåt menossa Idän Ihmeitä kattoo
1. niin hyvää kouluruokaa 2. lohtumikrobrownies
1. nätit tytåt kuvaamassa leffaa 2. koeviikon innostus
Päiväkummun riparin virkeät isoset
iltariihis @kumpu
1. surulliset isoset vikana päivänä 2. koulussa kiwaa
Jeesus ja kaverit @kumpu
no words needed
 Jos tämä ei vielä riittänyt, niin elämäämme voi stalkata instagramista:
mepppu
mariiaku

Aurinkoista kevätsäätä kaikille toivottaen
ME

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

elämän pelastaja

Meillä on uusi rakkaus. Se on niemltään Mikrobrownies!
Helppo, helpompi, mikrobrownies. Se on e-rit-täin
terveellinen nopea tehdä ja lopputulos on suussa
sulava. Koukutus on taattu. Koska tämä täydellinen
makunautinto on täydellinen, haluamme jakaa sen
myös teille! Täältä pesee (ja kuivaa).


Näin se hoituu:

Ota muki ja laita sinne
2 rkl sokeria
2 rkl kaakaojauhetta
½ dl vehnäjauhoja
ripaus suolaa
2 rkl vettä
2 rkl rypsiöljyä  

Sekoita aineet HYVIN keskenään ja iske mikroon
1 min 30 sec. Tadaa se on valmista! Makuelämystä
parantaa kermavaahto tai jäätelö. Myös on suositeltavaa
ottaa leivos mukista lautaselle, jotta se jäähtyisi ja säästyisit
palaneelta kieleltä. Bon appetit!


Älkää antako ulkonäön hämätä, maku on tärkein!
ME

tiistai 8. tammikuuta 2013

kamera käy

Moikka! Nyt on palattu koulun penkille ja elämä rullailee!
Oltiin viikonloppuna testailemassa pikasesti Empun kaapista
löytynyttä henkilökuvausobjektiivia. Kun Emppu sai kameran,
putki tuli mukana. "Mä aattelin, et se on ihan huono, kun ei sillä
voinu ees zoomata", mutta toisin kävi. 

Mukana myös pari normaalilla putkella otettua kuvaa, hih.
ööh joo.












ME
Maria&Emppu

torstai 27. joulukuuta 2012

piparin juoksua, tonttujen tuoksua





Marian perheen joulupöytä...



 

... Ja Empun vähän perinteisempi pöytä






 Jokaisella on omat jouluperinteensä. Tässä oli pieni kurkistus
meidän tapoihin ja perinteisiin. Jouluinen öllötysmöllötys vain
jatkuu jatkumistaan ja unirytmikin on siirtynyt noin 12 tuntia 
eteenpäin. Mikä voisikaan olla ihanempaa? Tänään vietimme
 myös perinteeksi muodostunutta perheittemme peli-iltaa. Sen
kukkuraksi päätimme viettää mukavan yökyläilyn Marialla.
Maukasta isolla ämmällä. M.
 
ME



perjantai 14. joulukuuta 2012

villin ytimessä

Juhlallisen 50 lukijan myötä ajattelimme repäistä jotain villiä. 
Tässä sitä ollaan, villin ytimessä!


Seommoro,
ME
Maria & Emppu

 

maanantai 10. joulukuuta 2012

marry me, nukkumatti!

Ajattelimme taas tulla piristämään hämmentämään ihmisten päivää!
Olemme havainneet ongelman, joka varsinkin ilmenee viikonloppujen
jälkeen. Aamulla odottaa aikainen herätys, mutta illalla pyörii pitkään 
sängyssä saamatta unen päästä kiinni. Veikkaamme ettemme ole ongelman
kanssa yksin. Sen vuoksi jaamme kanssanne toplistan nukahtamisen 
poppakonsteista. Enjoy the ride!

#10 Riehuminen päivällä
Jotta uni tulisi hyvin, kannatamme suurta energian kulutusta
 (riehumista) päiväsaikaan esim. urheilun muodossa. Illalla
unen tulo on taattu.

#9 Rauhaa & rakkautta
Nukkumaan mennessä voit laittaa kuulokkeista soimaan
hyvää ja rauhallista musiikkia. Rauhallinen musiikki
tainnuttaa varmasti!


#8 Rentoutus 
 Tapoja on monia. Kun menet sänkyyn, ota mukava asento.
Käy koko kehosi läpi siten, että yksitellen rentoutat jokaisen
ruumiinosasi. Tai jotain sinne päin!

#7 Biisin sanat
Kun uni ei tule, ala käymään mielessäsi päähän
juolahtavia kappaleita alusta loppuun. Kun niitä
on tarpeeksi kauan "laulellut", uni alkaa pikkuhiljaa  
maistua.

 
 #6 Maito & keksi
Tämä melkein klassikoksi muodostunut yöunien
pelastaja on meille vielä tuntematon. Ei sitä 
listalta kuitenkaan kannata unohtaa!

#5 Marian äidin tapa   
Kun Maria oli pieni hänen äitinsä neuvoi näin:
kun ei saa unta, käy yksityiskohtaisesti läpi tavallista
ja arkista tapahtumaa, esim. huomisia aamutoimia.
"Herään aamulla, sammutan herätyskellon, nousen sängystä..."


 
 #4 Mentalist
 Jotkut lienevät nähneet, kun Mentalist sarjassa
(empun mielestä syötävän ihana) Patrick Jane selittää,
että kun unettomuus vaivaa pitää hengittää syvään 
ja hitaasti. Sisään hegittäessä laskea 1, ulos 2. Eli 
sisään yksi, ulos kaksi, sisään yksi, ulos kaksi. 

#3 Raamatun sukuluettelo   
Kun uni ei tule, kannattaa tarttua Raamattuun! 
Tällä kertaa kannattaa avata kirja suhteellisen alusta
ja etsiä käsiin sukuluettelo. Sen jos minkä pitäis auttaa!

 
#2 Lampaiden laskenta
Kaikki ovat varmasti kuulleet perinteisestä
lampaiden laskennasta, mutta kuinka moni on oikeasti 
kokeillut sitä käytännössä? Eikun mielikuvitus laukkaamaan
ja laitumelle! BÄÄÄÄ 

#1 Univelat 
Ja voittajaksi listassamme selviytyi iki-ihanat 
univelat! Varsinkin lukiossa uurastaville nämä ovat
varsin tutut! Kun olet saanut mukavan määrän haalittua 
kasaan, sänkyyn nukahtaminen alta 10 minuutin on taattu! 
JEEE!


Ennen kaikkea, tämä lista oli meitä itseämme varten! Ottakaamme
siis itse mallia näistä. Lopettakaamme nukkumaan menon 
viivästyttämisen (facebookissa luuhaaminen puhelimella, instagramissa 
lagaaminen ja ennen kaikkea watsapissa chättääminen) 
ja ruvetkaamme onnellisesti nukkumaan!

Sweet dreams,
ME

PS. Eikös me kaikki rakasteta WeHeartIt  hipster -kuvia? Oi, kyllä!