maanantai 26. marraskuuta 2012

suuntana maailma

Aikasemmin taisimme ohimennen mainita, että Emppu kävi vaihtarihaastatteluissa.
Pitkän odotuksen jälkeen tuli tieto, että Emppu on hyväksytty vaihtojärjestelmään,
 eli ensi syksynä maailma odottaa Emppua ja Emppu maailmaa. Emme vielä
tiedä minne Emppu on matkaamassa, mutta mahdolliset kohdemaat ovat:
USA, Australia & Uusi-Seelanti, Kanada ja jokin 4. maa, jossa ei puhuta englantia.
 Lieneekö se Brasilia, jolloin voisimme molemmat kertoa asuneemme Brasiliassa.
 Ehkä, mutta ei ehkä kumminkaan.

Järjestö, jonka kautta Emppu lähtee vaihtoon on Rotary.
 Normaalista poikkeavaa rotareiden kautta vaihto-oppilaaksi lähtemisessä on se, että
vuoden aikana asutaan kolmessa eri perheessä, mutta se on hyvä asia! Rotareiden
kautta vaihtoon lähteminen on luultavimmin kaikista edullisinta ja se on yksi
vanhimmista lähetysjärjestöistä, jonka myötä se on erittäin luotettava.
Joten ei huolen häivää (päivä on huoleton), Emppu on taatusti turvassa!


Emppu on jo pitkään haaveillut vaihtoon lähdöstä, ja nyt se viimein toteutuu.
Ja Emppu kun ei saa bloggailusta tarpeekseen, hän myös aikoo luoda oman vaihtariblogin,
josta hänen vuottaan voi kaikki (tai ainakin Maria) innolla seurailla! Ja näin myyntipuheiden
makuun kun päästiin, niin miksipä ei jatkettaisi? Jos kiinnostuit ja haluat päästä vaihdon tuntuun,
niin ole kuulolla: linkki Empun vaihtariblogiin tulee pikimmiten tänne, kunhan kohdemaa on selvillä.

 

Nyt tarpeeksi ihkutettuamme vaihtoon lähtöä tajusimme, että se tuo
mukanaan ongelman. Saatatte arvata, että se liittyy blogiin. 

Joten kysymys kuuluukin:
 Mitä käy meidän rakkaalle Pähkinänkuorelle, 
kun Emppu on maapallon toisella puolen ja Maria täällä?

Jottei homma kävisi liian vaikeaksi, tässä ovat vastausvaihtoehdot:
a) ei mitenkään, vuoden tauko on paikallaan.
b) Emppu pitäköön vaihtariblogia, Maria jatkaa täällä.
c) päivitetään välillä kuulumisia ja ehkä tehdään jotain postausta skypen välityksellä.
d) jotain muuta, mitä?


Vastauksia odottaen ja vaihdon huumaa nauttien
ME



Kuvat: we <3 it 
Sekoilu: Emppu ja Maria

8 kommenttia:

  1. B ja C (------: mut ainaski B !!!

    VastaaPoista
  2. B ja C ! Ja tietty niin kauan yhteisiä postauksia kun pystyy :)

    VastaaPoista
  3. miksi ette postailis tähän samaan blogiin niin että emppu postailis maailmalta ja Maria suomesta? eli kaikki säilyis tavallaan ennallaan! ootte niin hyvii yhessä ja tätä teijän blogii on aina nii kiva lukee, piristätte hauskoilla jutuillanne aina päivää!

    VastaaPoista
  4. C jos Empul on aikaa kaikkien vaihtari-juttujensa keskeltä, muuten sit B :)

    VastaaPoista
  5. VÄHÄN KIVAA ET TÄÄL ON ANOJA!!!!!!!!!! t.liisu

    VastaaPoista
  6. sulla on ihania kuvia ja ihana ulkoasu! toivoisin lukijoita mun uuteen blogiin, oisko susta sellaseks?:)

    http://rospedi.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  7. kiitos kaikista mielipiteistä! otetaan jokainen vakavaan harkintaan ja pohdiskellaan mikä toimisi parhaiten

    VastaaPoista
  8. Hei hirveesti paljon onnea empulle sit sinne maailmalle! Kaukana on kiva asua, ainakin ylleensä:)

    http://ainahukassa.blogspot.fr/

    VastaaPoista